14.4.2013

Herätellään tämäkin

On taas vettä virrannut joissa siitä, kun viimeksi olen blogannut. Paljon on tapahtunut sitten viime kesän. Lähdin ehdolle kunnallisvaaleissa ja tulin valituksi. Valtuuston lisäksi istun nuorisolautakunnassa ja Karviaisen tarkastuslautakunnassa. Todella mielenkiintoisia hommia, mutta vievät sen verran paljon aikaa, ettei isompia käsitöitä ole tullut tehtyä :) Joitain sukkapareja ja säärystimiä olen syksyn ja talven mittaan neulonut ja nyt juuri tänään aloin huristella kevätpipoja. Niistä laittelen kuvia myöhemmin.

24.7.2012

Kaikenlaista on tullut värkättyä

Eräässä Facebookin ompeluaiheisessa ryhmässä joku peräänkuulutti suojapussukan tekijää MacBook Airille. Ajatus kuulosti niin kivalta, että ilmoittauduin yrittämään :) Ja kun kyselijä vielä sanoi pitävänsä Marimekon kankaista, niin aina vaan parempi, sillä niitä on tullut jokunen hankittua. Tällainen lakanakankaalla vuoritettu suoja sitten näki päivänvalon, päällinen Räsymatto-kangasta:
Samassa ryhmässä eräs kyseli, että kuka ompelisi yksivärisen T-paidan hänen pojalleen ja minähän ilmoittauduin siihenkin. Resorit haluttiin keltaisesta ja tässä on lopputulos: T-paita koossa 86 cm:
Lopuksi vielä tuttavan tilaamat parit velourpökät kokoa 74. Hauska huomata miten kivoja väriyhdistelmiä ihmiset keksii. Huomaan itse olevani kovinkin "jumissa" noissa tyttöväreissä. No tästä voin itsekin oppia ja saada uusia ideoita, kun toteutan muiden toiveita.

17.7.2012

Puseroita

Uusimmassa Ottobressa (syksy 2012) oli useitakin kivan näköisiä malleja ja yhtä niistä hyödynsin, kun halusin tehdä tytölle hupullisen puseron. Ja koska tytön mielestä pusero olisi ollut tylsä ilman mitään kuvaa, raaskin leikata norsutrikoosta yhdestä kulmasta nuo vastakkain olevat norsut ja ommella ne tähän. Puseron leveys on kaavoitettu koossa 134 ja pituus koossa 140.
Löysin yhdestä muovikassista (hmph) vanhoja collegekankaita, joista joskus vuosia sitten olen tytölle ommellut housuja. Enää hän ei tämän tapaisia kankaita taida hyväksyä, joten ompelin puseron koossa 122 ja sillä ajatuksella, että eiköhän se jollekin mene :D Itse tykkään tuosta tähticollegesta kovasti, sillä sen saa sopimaan niin monen väristen alaosien kanssa :) Pusero on hoikkaa mitoitusta ja hihat levenevät hiukan alaspäin.

12.7.2012

Lisää ei niin kesäistä

Tuon edellisen postauksen fleecehatun tekeminen oli niin kivaa, että oli ihan pakko tehdä toinenkin :) Laitan tähän ylös jatkoa varten eri tekovaiheita: Ensin tietysti kaavan piirtelyn jälkeen leikkaan päälli- ja vuorikankaat. Vuorikankaan ehkä puoli senttiä pienemmäksi. Sitten asettelen ne oikeat puolet vastakkain ja ompelen yhteen alareunasta (joka kuvassa taitaa olla kyllä yläreunassa)
Seuraavaksi on vuorossa takasauman ompelu.
Sitten käännetään hattu kaksinkerroin niin, että vuorin oikea puoli on päällimmäisenä ja hatun takasauma keskellä hattua.
Kangasta on nyt 4 kerrosta päällekkäin ja sitten hurautetaan tuo hatun yläreuna umpeen, käännetään hattu oikein päin ja avot se on valmis :) Tässä hatut kuin kaksi marjaa:

10.7.2012

Keskellä kesää, muttei kovin kesäistä

Kesäkuu meni melkein kokonaan Espanjan lämmössä, tultiin nimittäin juuri juhannukseksi kotiin käydäksemme täällä vain kääntymässä ja mentiin sitten mökille. Ihan ok oli juhannuskeli etenkin aattona, mutta sen jälkeen onkin kylmää riittänyt. Joku yksittäinen aurinkoinen (ja lämmin) päivä on ollut, mutta paljon kertoo se, että olen tänä kesänä useana yönä nukkunut villasukat jalassa :O Ja koska villasukkia on niin kiva tehdä, niin onhan niitä vissiin 5 paria tässä parissa viikossa syntynyt. Tässä joitakin kuvattuna:
Ja koska syksy vääjäämättä saapuu jossain vaiheessa, päätin kokeilla vuoritetun fleecehatun ompelemista. Itse summamutikassa piirsin kaavan:
Söpöhän siitä tuli, mutta on vaan niin pieni ettei meillä löydy tälle käyttäjää. Täytyy yrittää jollekin kaverille tyrkyttää :)

22.5.2012

Tuunataan ja hyödynnetään

Pitkulaisten tyynynpäällisten ompelun jälkeen aloin miettiä, että mistähän sais niihin sopivat sisätyynyt, koska meiltä löytyy vain noita perinteisiä 40cm x 40cm -kokoisia. Muistin kyllä nähneeni cittarissa 30cm x 50cm -versioita, mutta kun kauppa ei tässä ihan nurkalla ole, piti sisätyynyjä tehdä itse. (Miten niin malttamaton??) Aikoinaan Hollannissa kun asuttiin, tulin ostaneeksi kauhean kivan näköiset pussilakanat ymmärtämättä että hollantilainen pussilakanalogiikka oli jotain, mikä ei oman logiikkani kanssa keskustellut lainkaan. Paikallisissa pussilakanoissa ei nimittäin ole lainkaan niitä käsien koloja siellä yläpäässä, vaan peitto olis pitäny konstilla tai kolmannella tunkea lakanan sisään.. Hermothan siinä meinas mennä ja kun takaisin Suomeen muutettiin, totesin etteivät hollannin lakanat tule täällä enää varsinaisessa tarkoituksessaan palvelemaan, vaan ne hyödynnetään johonkin fiksumpaan. Päätin tehdä niistä tyynyt. No seuraavaksi piti löytää jostain täytteet tyynyihin ja eihän täältä periferiasta löydy putiikkia joka moista möisi, joten eikun ikivanha halvalla Honkkarista ostettu karmaiseva tyyny auki ja sen täytteet hyötykäyttöön. Hyvät tuli :)
Täytteet täältä:
Joo ja sitten vielä yks päivä surautin 8-veelle toisetkin caprileggarit, tällaiset:
Ei, meillä ei seistä sohvalla. Paitsi jos äiti käskee.

20.5.2012

Sisustusompelua

Tilasin jo melkein vuosi sitten Kangas-Mallalta tätä pirteää puna-valkoruutukangasta ajatuksenani ommella mökille verhot. Sainkin ommeltua oikein kivat kappaverhot, mutta niistä ei nyt ole kuvaa, koska mökin ikkunoissa ei ole vielä tankoja eli en saanut niitä laitettua paikoilleen.. Jonkun Kangastukusta tilaamani lähetyksen oheen tilasin palan lähes samanlaista ruutukangasta - siinä vain ruudut ovat isompia - ja ompelin siitä pöytäliinan mökkisaunan takkatupaan ja koska kangasta vielä vähän jäi, tuli jämästä 2 tyynynpäällistä kooltaan n. 25 cm x 43 cm. Tein nämä päälliset tällä tosimummon loistavalla ohjeella ja onnistuinkin ihan kivasti :)

13.5.2012

Omalle ja vieraalle

Omalle 8-veelle teki mieli ommella vaihteeksi jotain alaosaa, kun teeppareita on tullut tehtyä useampikin. Selailin kahta viimeisintä Ottobrea ja päädyin lopulta muokkaamaan uusimman OB:n Tulip-svetarihousujen kaavaa. Kaavahan on vajaamittaisten housujen ja sellaiset itsekin halusin aikaan saada. Otin leveyden 128 koon mukaan ja pituuden 146 koosta (koska en halunnut laittaa resoreita) ja vieläkin olisi saanut olla kapeammat nämä, mutta oikein kivat niistä tuli ja mikä ihaninta, likka halus ne heti jalkaansa :) Kangas on Fabriinasta.
Sain pari päivää sitten Facebookin kautta kyselyn, että tekisinkö tuttavan pojalle pipon. No tottahan toki, koska sellaisen tekeminen ei montaa hetkeä vie. Tilaaja valitsi kankaaksi tummansinisen valkopallollisen trikoon ja siitä sitten surautin neliöpipon. Nyt vaan toivotaan, että on sitten käyttäjälleen sopiva. Tämä kangas on muistaakseni Taikatuulia-nettikaupasta joskus kauan sitten ostettu.

12.5.2012

Voi voi -singoalla

Monissa blogeissa on näkynyt uusimman Ottobren (3/12) Jungle stripes -mekon ohjeella tehtyjä mekkoja/singoalloja ja pitkään pyörittelin itsekin ajatusta tehdä sellainen. Jotkut kaavat on sellaisia "pakko tehdä tuollainen heti" ja toiset -kuten tämä - vaatii enempi mietintää alkaakseen tuntua sellaisilta ;) Se mistä en alkuperäisessä kaavassa tykkää, on nuo laskokset edessä ja niinpä ihan summamutikassa jätin ne pois, kavensin kaavaa jonkin verran, pyöristin pääntietä ja lopulta piirsin kaavan joka on n. kokoa 134 leveydeltään ja 140 pituudeltaan (ja jätin muuten vielä saumanvaratkin pois). Lopputulos olisi muuten oikein kiva, mutta suora tikki pään- ja kädenteillä näyttää rumalta kuminauhan laiton jälkeen :( Eikä mun pedantti luonteeni millään meinaa pystyä katsomaan sitä. Valitettavasti likka tykkää mekostaan ihan hurjasti enkä saa sitä enää pois :D Se on kuulemma ihanin vaate jonka olen hälle tehnyt. Voi voi :)
Kangas on Fabriinasta (EDIT eikä olekaan vaan Kangastukusta) ja se olikin aivan ihanan pehmeää, ohutta ja silti vielä mukavaa ommella. Sitten tarttis laittaa työn alle tilauspipo..

9.5.2012

Kevätmietteitä

Vuosi toisensa jälkeen jaksan ihmetellä tätä luonnon heräämistä talven jälkeen, kun kaikki tuntuu tapahtuvan niin mielettömän nopeasti. Olimme pääsiäisenä mökillä ja silloin emme päässeet nelivetomaasturilla pihaan vaan auto jäi kiinni lumihankeen ja saimme kävellä perille :D Ja vettä saunaan saadaksemme piti järven jäähän tehdä moottorisahalla reikä. Vain kolme viikkoa myöhemmin mökillä näytti tältä:
Ja tältä:
Ja nyt pari vkoa tuon jälkeen koivuissa on lehdet ja marsuille saa kerätä pihasta voikukanlehtiä :) Niin ihanaa!!! Eipä tässä sitten muuta - paitsi että pakko laittaa yksi söpö ratsastuskuva vielä. Tässä 8-vee Ponikoulun Rusinan selässä:

16.4.2012

Pehmopöllö

Halusin kokeilla tehdä pehmon, ja ipana sitten halusi että teen hänelle pöllön. Yhdessä kävimme kangaslaatikkoa läpi ja tällainen pikatoteutus syntyi huutiksesta ostetusta ruutukankaasta.



Hauskaa oli tehdä välillä jotain muuta kuin paitoja :D Ja näitä kuulemma pitää tehdä lisää.

14.4.2012

Kesä antaa odottaa

Melkein olisi tämänkin postauksen otsikoksi voinut laittaa Sadepäivä, sillä hyvin pitkälti koko päivän tuli jotain märkää taivaalta alas. Aamulla silkkaa vettä ja iltapäivästä alkaen räntää taivaan täydeltä..
Onneksi ei tarvinnut kummempia puuhaillakaan, nimittäin 8-veelle iski vatsatauti. Oltiin aamupäivällä päästy jäähallille, jossa piti olla (ja toki olikin) luisteluseuran kevätnäytös, mutta lapsi alkoi jo ennen luistinten laittoa olla aivan valkoinen kasvoiltaan ja valitteli vain että mahaan sattuu. Ensin luulin, että on kyse jännityksestä, mutta aika pian selvisi, ettei sittenkään. Ei muuta kuin soittamaan miehelle, että tuletko hakemaan lapsen, kun minun piti jäädä talkoohommiin. Melkein siinä itku pääsi, kun katseli lapsen vajaamiehisen luisteluryhmän esitystä :(
Iltaa kohden lapsen vointi jo koheni kummasti, joten toivotaan että tauti oli nopea versio. Myöhäisillan ratoksi napsin kuvia viime aikoina valmistuneista sukista:







Kaksi ylintä paria ovat näitä kovan onnen sukkia, joita siis alunperin piti valmistua vain 1 pari, mutta kun joku unohti sen yhden parin toisesta kappaleesta nuo teräosan raidat, niin joku joutui sitten tekemään 2 paria, koska ei viitsinyt ryhtyä purkamaankaan :D Miehen sukat tein nyt tuolla lailla, että jatkoin joustinta teräosan päällä ja tulikin mukavan napakka niin. Saatan tehdä toistekin.

24.3.2012

Sadepäivä / A rainy day

Eipä harmittanut yhtään, vaikka koko päiväksi luvattiin sadetta, sillä jo eilen suunnittelin, että tänään kunhan 8-veen luisteluharkat on ohi, käytän loppupäivän ompeluun - kun isäntäkin on reissussa taas vaihteeksi.
Tuo edellä mainittu 8-vee pyysi muutama päivä sitten, että tekisin hänelle turkoosin trikootopin. No tokihan minä sellaisen teen, mutta koska ko. väristä trikoota en omista, menin käymään paikallisessa kangaskaupassa. Pettymys oli kuitenkin ainoa mitä sieltä käteen jäi :( Vain muutamia yksivärisiä trikoita oli hyllyssä. En saanut lilaa resoriakaan, jota olisin tarvinnut yhden t-paidan pään- ja kädenteille. Onneksi meillä on näitä mahtavia nettikauppoja, ja niinpä kotiin päästyäni naputtelin yli 80 euron tilauksen Kangastukkuun, hupsis :D
Iltasella otin itseäni niskasta kiinni ja viimeistelin t-paidan itselleni. Olin aloittanut tämän vissiin joskus viime keväänä ja koska en ollut (enkä ole edelleenkään) tyytyväinen pääntiehen, olin jättänyt sen ryttyisenä kaappiin odottamaan parempia aikoja.. Ehkä jonain päivänä jaksan purkaa tai leikata tuon pääntien irti ja tehdä uuden, saapi nähdä.



Tein tänään taas t-paidan 8-veellekin, kun noita hänelle sopivia trikoita on tullut osteltua ;)
Tämä on tehty samalla kaavalla kuin pari postausta takaperin olevat paidat, eli Ottobren suloiset t-paidat taisi olla kaavan nimi ja lehti on van-ha. Koko on 140 cm ilman saumanvaroja ja parilla lisäpituussentillä. Tyttö tykkäsi :)

21.3.2012

Jestas että oon hauska / God I´m funny :D

Työskentely erityislasten parissa on haastavaa, mutta ah niin antoisaa. Kaiken haasteen vastapainoksi tykkään, että hommassa pitää olla huumoria ja haluan laittaa itseni likoon. Hauskuutan lapsia useinkin mitä ihmeellisimmillä jutuilla ja äsken tekaisin tällaisen pipon, jonka meinaan laittaa huomenna päähäni. Tästä saan taatusti kuulla :D



Eilen hain vihdoin postista nämä Fabriinasta tilaamani trikoot. Ai että miten ihania. Keltaisesta onnenapilasta onkin jo kuopukselle t-paita tuloillaan, huomasin vaan etten omista sopivan väristä resoria, jolla laittaisin pääntien ja hihansuut. Täytyy vissiin käväistä paikallisessa kangasputiikissa.

19.3.2012

Odotellaan kesää / Waiting for summer

No niin, ompelukone on kaivettu naftaliinista ja jotain jo vähän saatu aikaiseksikin. Ottobresta (vaan en muista mistä numerosta) löytyi kivanoloinen T-paidan kaava, tosin tähänkin lisäsin pituutta ja leveydestä otin vähän pois. Meidän perheen naisväki on kapeeta ja pitkää enkä halua, että paidat ovat napa-mallia ;) Näiden paitojen kankaat olen ostanut huuto.netistä luottomyyjältä.
Lisääkin trikookangasta olen kyllä tilannut, tällä kertaa Fabriinasta. Paketti on jo postiin saapunut, vaan enpä ole ehtinyt hakea..
Tästä se sitten lähtee, kesän odotus :)