5.10.2008

Muuton jälkeisiä tunnelmia

Jo kuukausi oltu taas Suomessa ja tuntuu kuin ei oltaisi poissa oltukaan. Käsittämättömän ihanaa olla kotona ja maassa, jossa asiat hoituu vaivattomasti paikassa kuin paikassa :)
Muuton lisäksi tähän ajankohtaan liittyy myös työpaikan vaihdos ja voin sanoa, että se oli paras päätökseni pitkiin aikoihin. Nautin suunnattomasti koulunkäyntiavustajan tehtävistäni erityisoppilaiden parissa. Ei päivistä haastetta puutu, mutta työt eivät sentään tule kotiin eikä uniin eivätkä ne myöskään kasaannu, vaikka joskus joku päivä ei ihan putkeen menisikään.
Pahimman muutto- ja siivousrumban hellitettyä olen toki ehtinyt neuloakin. Kolme pipoa, 2 kaulaliinaa ja yhdet vauvan tumput ovat tässä valmistuneet. Kesken ovat lapaset esikoiselle ja neule kuopukselle. Milloinkohan niitä kuvia saisin näytille...