kaupungissa syntyneen, sittemmin maalaistuneen, hevostelevan ja karppaavan käsitöitä tekevän perheenäidin turinoita
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit
22.5.2012
Tuunataan ja hyödynnetään
Pitkulaisten tyynynpäällisten ompelun jälkeen aloin miettiä, että mistähän sais niihin sopivat sisätyynyt, koska meiltä löytyy vain noita perinteisiä 40cm x 40cm -kokoisia. Muistin kyllä nähneeni cittarissa 30cm x 50cm -versioita, mutta kun kauppa ei tässä ihan nurkalla ole, piti sisätyynyjä tehdä itse. (Miten niin malttamaton??)
Aikoinaan Hollannissa kun asuttiin, tulin ostaneeksi kauhean kivan näköiset pussilakanat ymmärtämättä että hollantilainen pussilakanalogiikka oli jotain, mikä ei oman logiikkani kanssa keskustellut lainkaan. Paikallisissa pussilakanoissa ei nimittäin ole lainkaan niitä käsien koloja siellä yläpäässä, vaan peitto olis pitäny konstilla tai kolmannella tunkea lakanan sisään.. Hermothan siinä meinas mennä ja kun takaisin Suomeen muutettiin, totesin etteivät hollannin lakanat tule täällä enää varsinaisessa tarkoituksessaan palvelemaan, vaan ne hyödynnetään johonkin fiksumpaan. Päätin tehdä niistä tyynyt.
No seuraavaksi piti löytää jostain täytteet tyynyihin ja eihän täältä periferiasta löydy putiikkia joka moista möisi, joten eikun ikivanha halvalla Honkkarista ostettu karmaiseva tyyny auki ja sen täytteet hyötykäyttöön. Hyvät tuli :)
Täytteet täältä:
Joo ja sitten vielä yks päivä surautin 8-veelle toisetkin caprileggarit, tällaiset:
Ei, meillä ei seistä sohvalla. Paitsi jos äiti käskee.
20.5.2012
Sisustusompelua
Tilasin jo melkein vuosi sitten Kangas-Mallalta tätä pirteää puna-valkoruutukangasta ajatuksenani ommella mökille verhot. Sainkin ommeltua oikein kivat kappaverhot, mutta niistä ei nyt ole kuvaa, koska mökin ikkunoissa ei ole vielä tankoja eli en saanut niitä laitettua paikoilleen..
Jonkun Kangastukusta tilaamani lähetyksen oheen tilasin palan lähes samanlaista ruutukangasta - siinä vain ruudut ovat isompia - ja ompelin siitä pöytäliinan mökkisaunan takkatupaan ja koska kangasta vielä vähän jäi, tuli jämästä 2 tyynynpäällistä kooltaan n. 25 cm x 43 cm. Tein nämä päälliset tällä tosimummon loistavalla ohjeella ja onnistuinkin ihan kivasti :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



