Näytetään tekstit, joissa on tunniste ravinto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ravinto. Näytä kaikki tekstit

26.11.2011

Luulientä, munia ja sorkkia

Ensimmäistä kertaa ostin nyt sitten puolikkaan possun :D Siitähän sai jos jonkinlaista tavaraa, tärkeimpänä toki tähän aikaan vuodesta se joulukinkku. Puolikas possu tarkoitti myös tarvetta uudelle pakastimelle, sillä entuudestaan meillä oli vain pienehkö kaappipakastin (joka on aina täynnä). Mies löysi verkkokauppa.comista suht edullisesti ihan riittävänkokoisen arkun ja haki sen tänään.



Samalla reissulla kun ajelin Kiven Säästöpossuun lihoja hakemaan, ajelin myös Nummi-Pusulaan Ajonpään tilalle hakemaan munia suoraan kanalasta. Työkaverini kertoi tästä paikasta ja kertaalleen olinkin jo hänen kauttaan noita munia ostanut. Herkkua ovat :)



Ja kun pakastin oli saatu paikoilleen ja suurin osa lihoista sinne, oli aika alkaa kokeilla ensimmäistä kertaa luuliemen keittämistä - sain nimittäin Säästöpossusta melkoisen läjän luita mukaani.
Kattilassa porisee nyt viidettä tuntia luuliemi, jossa luiden lisäksi vettä, suolaa, pippuria, valkosipulia, laakerinlehtiä ja katajanmarjoja (suoraan pihalta).



Seuraavaksi pitäisi löytää hyvä resepti sorkille...

27.3.2011

Lapsille kesäksi / For my kids

Kesä keikkuen tulevi - jossain vaiheessa, ehkä. Tänään oli jo lupaavan lämmintä istuskella terassilla auringossa, kun se sattui olemaan sellainen paikka, johon ei tuuli osunut :)
Lapsille olen ommellut kesävaatteita. Pienempi sai Marimekon pallotrikoosta topin, joka on tehty jollain Ottobren paitakaavalla jättämällä vain hihat pois. Isomman shortsit on niin ikään Ottobren housukaavalla, mutta lahkeet vaan lyhennettiin ;) Kangas on Hollannista ostettu pussilakana, joka oli niin hankalan mallinen, että kyllästyin ja leikkelin uusiin käyttötarkoituksiin.



Hyvää ruokaakin tänään tehtiin, nimittäin pakastimesta löytyi vielä ternimaitoa, josta paistoin juuston.


Ja pienempi ipana halusi tehdä lihapullia. Lihapullataikinassa on 400 g luomupossun jauhelihaa, tölkki 12% luomukermaviiliä, puoli desiä hasselpähkinäjauhetta, muna, suolaa ja pippuria.

4.8.2010

Maito- ja lihakauppani / My milk and meat shops

Olen onnellisessa asemassa, kun omalla kotikylällämme on maitotila, josta ystävällinen isäntäpari myy meille maitoa. Perheessämme on tilamaitoa käytetty kohta vuoden ajan ja muistan ikuisesti sen, kun lapset ensimmäistä kertaa sitä maistoivat ja totesivat kuin yhdestä suusta, että kaupan maitoa eivät enää halua :) Itse en säännöllisesti maitoa juo, vaan teen mieluummin siitä viiliä, mutta joskus vaan iskee himo ja on saatava iso lasillinen, aaah.

There´s a milk farm in our village and I´m happy to be able to buy our milk there. It´s so delicious and I´ll always remember the first time our kids tasted it. They told me they won´t drink super market´s milk ever again :)



Alkukesästä pääsin vihdoin käymään Kiven Säästöpossussa. Ostin pakkasesta talouskyljyksiä, ulkofilettä ja jauhelihaa ja tarjosimme niitä mökkivieraillemme. Jällen kuin yhdestä suusta kuului, että eivät olleet niin hyvää possua vielä maistaneetkaan. Kieltämättä itsellekin tuli päällimmäisenä tunne, etten todellakaan voi enää possua Cittarista tai Prismasta ostaa - niin huikea on makuero.
Tänään lähden noutamaan 20 kg:n possukassillista.

This summer I also found a place to buy bio pork and after tasting it I can´t buy pork from a super market anymore. The difference in taste is huge.
Today I´ll go there again and get my 20 kilos of it :)


6.7.2010

Heinänuha / hay fever


Esikoisen syntymän jälkeisenä kesänä minulle iski heinän siitepölyallergia, jota kai tuttavallisemmin heinänuhaksi kutsutaan. Ja iskikin oikein rajuna, nimittäin olin aivan puolikuollut. Silmät kutisi niin, että teki mieli haarukalla kaivaa ne päästä. Nenä vuoroin valui, vuoroin oli tukossa. Henki pihisi ja salpautui niin, että oli pakko hankkia inhalaattori. Muistan käyneeni aika monella lääkärillä niin työpaikalla kuin terveyskeskuksessakin ja kieltämättä tuli sellainen tunne, ettei he ottaneet ihan vakavasti, vaikka nuo em. oireet todella hankaloittivat elämää. Lääkettä määrättiin ja otinkin niitä reippaan yliannostuksen, mutta olo oli silti aivan hirveä.
No, nyt kun reilut 2 vuotta olen karpannut, niin viime kesänä selvisin ihan käsikauppalääkkeen normaalilla annostuksella. En muista käyttäneeni silmätippoja, nenäsuihketta tai inhalaattoria kertaakaan.
Tänä kesänä lievä silmien kutina ja aivastelu alkoivat kesäkuun puolivälissä, mutta ei mitään elämää haittaavia oireita ollut. Kunnes... viime lauantaina illalla tuli melko paha aivastelu-/nenänvalumiskohtaus, kurkku tuli kipeäksi ja silmät alkoivat kutista. Yhdistin kyllä oireiden pahenemisen syömiini ruokiin: olin syönyt yhden(!) muurinpohjaletun ja siivun jäätelöä - oltiinhan sentään mökillä kesää kavereiden kanssa juhlimassa. Kotiin ja netin ääreen päästyäni aloin etsiä tietoa mahdollisesta ristiallergiasta ja löysinkin useamman lähteen, joissa kerrottiin heinäallergikon voivan saada pahojakin oireita kotimaisesta viljasta (etenkin vehnästä), herneestä, maissista, melonista, tomaatista, pavusta, riisistä... Minähän olin syönyt sen letun, hernettä, maissia, tomaattia...
Nyt ymmärrän, miksi niin monta kesää meni allergian takia aivan pilalle - olinhan aikana ennen karppausta kova leivän/myslin/riisin/ym puputtaja. Mutta se mikä tässä nyt suorastaan v-tuttaa, on se ettei yksikään lääkäri sanallakaan koskaan maininnut näistä ristiallergioista. Eikä se nyt mikään uusi juttu ole, nimittäin tietoa löytyi monen vuoden takaa! Taas hoidettiin vain oiretta, ei syytä. PRKL.

After our first child was born I started to suffer from hay fever. For many summers I had really bad symptoms and I felt half-dead. I went to see doctors and got medicins (which I took a lot more than told) but it never helped.
For two years now I´ve been on a low-carb-high-fat diet and last summer was the first quite good for me
. I only had slight symptoms and I could handle them with a normal antihistamin.
This year the symptoms began in the middle of June but I was ok by taking antihistamin.
Last weekend we had friends at our summer cottage and my husband made pancakes. Normally I don´t eat them but now I decided to take one(!). Soon after eating that my eyes started to ich, my nose was running and I got a sore throat. I realized that it had something to do with my eatings and when I came back home I opened the internet and started to look for information about cross-allergies. Surprise surprise! Especially wheat but also peas, corn, rise, tomatoe may cause even bad symptoms to a person who has a hay fever. Nice to know now!
I have to wonder why the doctors never said a word of this cross-allergy possibility. I used to eat a lot of wheat, rise and corn but all I got was more medicin. So the doctors took care of my symptoms but not the reason for them.